Arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Raunion suunnittelema Ateneumin peruskorjaus valmistui vuonna 1991. Turun taidemuseon korjauksen ja laajennuksen suunnitelmat olivat jo silloin vireillä samassa toimistossa Ola Laihon johdolla. Työn valmistuessa toistakymmentä vuotta myöhemmin taiteen esittelyn tekniset ja visuaaliset olosuhdevaatimukset eivät olleet juuri muuttuneet. Niinpä tunnelma Turun taidemuseon näyttelysaleissa on kuin pienessä Ateneumissa. Materiaali- ja värimaailmassa sekä ripustus- ja valaistusjärjestelmissä on sovellettu aiemmin hyviksi koettuja ratkaisuja. Turun taidemuseon salien oma identiteetti näkyy valokaton lasien etsauksissa ja seinän yläosan koristefriiseissä, jotka tarjoavat luontevan visuaalisen tuen ripustuskiskoille.

Taidemuseon rakennushistoriaa selvittänyt tutkija Helena Soiri-Snellman toteaa, että rakennuksen interiöörien vanha värimaailma ei ole ollut peruskorjauksen lähtökohtana. Ratkaisu on kuitenkin ymmärrettävä, kun on haluttu taiteelle neutraalit vaaleat taustat. Alkuperäinen paneeli ja seinien yläosan kangasverhous ei sitä olisi ollut. Väriskaala on sivistyneesti sordinoitu myös aulatiloissa, joiden alkuperäisistä väreistä ja koristemaalauksista olisi ollut tietoa, mutta entisöintiin ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Niukoista resursseista huolimatta työn laatu on kauttaaltaan korkeaa. Värien ja materiaalien harkittu tasapainoisuus läpi koko rakennuksen on omiaan tämän vaikutelman luomisessa.

Näyttelysalien alkuperäisiä valokattorakenteita on purettu tarpeettoman paljon. Aiemmin hankalasti huollettavien valaisinten sijainti lasien välitilassa mainitaan syyksi konstruktion yksinkertaistamiseen. Uudet valaisimet on kuitenkin sijoitettu niin ylös, että olisi niiden huollon kannalta samantekevää onko alapuolella alkuperäinen kaksinkertainen vai uusi yksinkertainen lasikattorakenne. Valokatto ja vesikatto on kuitenkin korjattu perusrakenteet säilyttäen niin, että on yhä nähtävissä, millainen alkuperäinen tilanne on ollut.

Turun taidemuseon julkisivujen korjaus kulutti suuren osan rakentamisen resursseista. Gustaf Nyström oli suunnitellut 1900-luvun alkuvuosien muodin mukaisen rustikoidun luonnonkiviverhouksen, joka ilmensi yli sukupolvien kestäväksi ajateltua rakennustapaa. Epätasaisella kivipinnalla sadevesi kuitenkin ajautuu saumojen kautta kivien taakse aiheuttaen rapautumista ja seinien sisäpuolisia kosteusvaurioita. Nyt tämän kauden rakennusten julkisivut ovat joutuneet peruskorjauskierrokseen. Joissain tapauksissa, esimerkiksi Kansallisteatterissa ja Kansallismuseossa, ongelmista on toistaiseksi selvitty saumojen kunnostuksella. Turun taidemuseossa sen sijaan julkisivuverhous jouduttiin tekemään lähes kauttaaltaan uudelleen. Korjauksessa sovellettiin Helsingin Kallion kirkon korjauksessa käytettyä menetelmää, jonka kehittämisessä Tampereen Teknillisen Yliopiston talonrakennustekniikan laboratorio professori Matti Pentin johdolla on ollut ratkaisevassa roolissa. Uudelleen rakennetun kiviverhouksen taakse laastikerrokseen asennettiin tuuletuskanavisto poistamaan saumoista sisään tulevaa kosteutta. Samaan tekniikkaan perustuu myös juuri alkanut Tampereen tuomiokirkon korjaus. Vasta korjausten jälkeen, kun julkisivujen kosteusongelmat on saatu hallintaan, nämä julkisivut kestänevät niin pitkään kuin niiden rakentajat aikanaan olivat tarkoittaneet.

Taidemuseon rakennus monumentaaliportaikkoineen Puolalanmäelle nousevan Aurakadun päätteenä on ollut haaste esteettömälle rakentamiselle. Saapuminen taidenäyttelyyn pyörätuolilla onnistuu kuitenkin kivuttomasti, jos lähtökohdaksi hyväksytään, että mäelle noustaan autolla. Invalidisisäänkäynti on ulkonäöltään korrekti alaspäin johtava luiska monumentaaliportaiden sivussa. Invahissin nousu sisääntulohalliin kätkeytyy taitavasti kalusteeseen.

Museoinstituutioon on viimeisten kymmenien vuosien aikana tullut tärkeäksi oheistoiminnoksi näyttelytilojen rinnalle museomyymälä ja kahvila. Nämä on lipunmyynnin ohessa toteutettu Turun taidemuseossa niin kompaktisti, että hiljaisina aikoina koko asiakaspalvelu voisi toimia yhden työntekijän voimin. Hieman oudoksuttaa itsepalveluun perustuva vaatesäilytys, jonka muuttaminen tarvittaessa vartioiduksi vaikuttaa valitussa pohjaratkaisussa hyvin hankalalta. Pääportaikon kiertävä käytävä on korotettu entiseen komeuteensa, mutta onko vaatesäilö tähän komeuteen sopiva käyttö?

Rakennuksen suurin ongelma on sen pienuus. Tämä huomioon ottaen on itsestään selvää, että uudet tilaa vievät vertikaaliyhteydet on sijoitettu lasitorniin vanhan rakennusvolyymin ulkopuolelle sekä IV-konehuoneet, huolto-, lastaus- ja varastotilat maan alle. Ratkaisu mahdollistaa rakennuksen laajennuksen tulevaisuudessa.

Turun taidemuseon kohtalonyhteys Ateneumiin katkeaa yllättävässä paikassa. Kallioon louhitun teosvaraston yhteydessä museolla ei ole omia taideteosten konservointitiloja. Nämä palvelut tilataan yleensä Ateneumista, jonka uusi teosten kuljetusauto ei kuitenkaan mahdu ajamaan sisään lastaustilaan saakka.

Aimo Nissi

Kirjoittaja on arkkitehti, arkkitehtuurin historian tuntiopettaja TKK:ssa ja työskennellyt peruskorjaushankkeissa useissa arkkitehtitoimistoissa.