Kolme äskettäin valmistunutta modernin rakennuksen restaurointia ja peruskorjausta, Aarne Ervin Porthania ja Tapiolan uimahalli sekä Aarno Ruusuvuoren WeeGee-talo valottavat monipuolisesti, lähes oppikirjanomaisesti, alan kysymyksiä. Onnistumiset ja myös ongelmat eivät aina ole pelkästään arkkitehdin hallinnassa, vaan lopputulokseen vaikuttaa rakennushankkeen kaikkien osapuolien panos. Useimmat ratkaisut lähtevät jo asemakaavoituksesta ja mahdollisen rakennussuojelupäätöksen sisällöstä. Tilaohjelma on päätöksistä ratkaisevimpia. Niitä päätöksiä tehdään joskus asiantuntijavoimin, joskus erilaisin poliittisin perustein.

Helsingin yliopisto, joka on valistuneena rakennuttajana tottunut vanhojen rakennustensa, kuten C. L. Engelin piirtämien kansallisten monumenttien hoitoon, on oivaltanut oikein, että Porthania modernin arkkitehtuurin eturintamassa kuulu myös tähän arvorakennusten joukkoon. Porthanian toiminta yliopistorakennuksena on säilynyt ennallaan. Rakennuksen käyttö ja tilaohjelma sopeutettiin olevan rakennuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Peruskorjauksessa saatettiin keskittyä uusien teknisten järjestelmien huolelliseen sovittamiseen ja pintojen uusimiseen tai konservointiin tarpeen mukaan. Matti Nurmelan ja Tuomo Remeksen suunnitelmissa varauduttiin – urakkalaskennan ja -tarjousten logiikan vuoksi – laajempaankin uudistamiseen, mutta projektinjohtourakoitsijan kustannussäästötavoitteet osuivat onnistuneesti yhteen vanhojen pintojen säilyttämisen kanssa. Korjausrakentamisen tavanomaisin paradoksi - säilyttäminen on aina kallista - ei tässä toteutunutkaan. Erityisen kiitoksen ansaitsee vanhojen alakattojen säilyttäminen. Niissä piilee usein modernin rakennuksen sielu.

Tapiolan uimahallissa toiminta nimellisesti ei muuttunut, mutta käyttäjien odotukset ovat nykyisin tyystin toiset kuin 1960-luvulla, jolloin Tapiolan uimahalli yhtenä maamme ensimmäisistä lajinsa edustajista rakennettiin. Tilaohjelman muutokset: monitoimiallas, kuntosali, höyrysauna, kahvio ynnä muut eivät tietenkään voineet kokonaan toteutua vanhan uima-allasrakennuksen sisällä. Laajennus oli välttämätön. Kari Raimorannan, Eeva-Liisa Elon ja Antti Luutosen työ on ollut vanhan uimahallin kunnostus restauroiden ja uuden laajennusosan rakentaminen vaativa ympäristö huomioiden. Osa tehtävää on ollut tietysti myös käyttäjien ja henkilökunnan toiveiden kohtuullistamista ja toiminnan sovittamista vanhaan rakennukseen eikä päinvastoin.

Weilin & Göösin painotalo rakennettiin graafisen teollisuuden tuotantorakennukseksi. Uusi käyttö kirjapainotoiminnasta tyhjentyneeseen rakennukseen syntyi vähitellen. Weilin & Göösin monivaiheisten omistusjärjestelyjen yhteydessä rakennus jäi ilman isäntää. Yhtiön uusien omistajien pääasiallinen tavoite ei varmaankaan ollut hankkia rakennusta, se paremminkin jäi pelissä Mustan Pekan tapaan käteen. Painotaloa hallitsemaan perustettu kiinteistöyhtiö vuokrasi rakennuksen tiloja. Suureen rakennukseen valikoitui siihen sopivia vuokralaisia, kuten kouluja, museoita, gallerioita ja salibandyä. Rakennuksesta alkoi kehittyä hengen- ja ruumiinkulttuurin monitoimitalo. Kun Espoo hankki kiinteistöyhtiön omistukseensa, talo sai taas uuden isännän. Kaupungille tarjoutui historiallinen mahdollisuus kulttuuritekoon kun Saastamoisen säätiön taidekokoelmat etsivät sijoituspaikkaansa. Espoon Modernin taiteen museo EMMA sai kokoelmasta sisällön ja WeeGee-talo tilaohjelman rungon. Vanhaan rakennukseen tuli sovitettavaksi rakennusteknisesti lähes vaativin mahdollinen käyttö. Espoon kulttuuripolitiikan kannalta tilanne oli onnellinen: rakennus ja sisältö kohtasivat. Rakennuksellakin oli jo valmis arkkitehtoninen identiteetti, sitä ei tarvinnut uudisrakennuksen avulla luoda, vaikka museoiden vaatiman tekniikan sisääntuonti vanhaan rakennukseen edellytti uudisrakentamiseen verrattavaa operaatiota. Syyllistyn varmasti ilonpilaajan rooliin, kun totean, että salibandy olisi sopinut rakennukseen paremmin sen omilla ehdoilla. Joskus täytyy myöntää, että kulttuuripolitiikka voi kävellä rakennussuojelun yli, vaikka ne yhteiskunnan toimintojen kentällä yleensä sijoitetaan samaan osastoon. WeeGee-talon muutosta arvioitaessa lähellä on vanha toteamus: Tarkoitus pyhittää keinot!

Totesin ikävöiden Helsingin oikeustaloa arvioidessani (ark 6/2005), ettei rakennukselle luonteenomainen valtavan suuri ALKO-teksti voinut jäädä paikalleen rakennuksen julkisivuun. WeeGee-talossa tilanne onkin yllättäen toinen. Ihmettelen, miten on mahdollista, että wg-logo, joka edelleen on liikemerkkinä Weilin+Göösin kaupallisessa käytössä, ei ainoastaan saanut jäädä rakennuksen julkisivuun vaan se vieläpä siirrettiin uuden sisäänkäynnin kohdalle. Rakennuksen entisen karaktäärin hyväksikäyttö saa tässä jo prostituution makua. Tämä logon siirto on ilmeisesti niitä viime hetken hölmöilyjä, joita arkkitehdilta kysymättä on tehty avajaisten aaton mediahuumassa. Museon nettisivuilla esitetään vielä korjauksen jälkeisiä virallisia valokuvia, joissa logo aivan oikein sijaitsee painotalon ensimmäisen rakennusvaiheen seinässä.

Muutoksen suunnitelleiden arkkitehtien, Timo Airaksen ja Henna Helanderin, tiliin luetaan kokonaisuuden onnistumisen ohella liian helposti myös sellaisia epäonnistumisia, joita tällainen rakennusprosessi vääjäämättä tuottaa, mutta jotka onneksi jäävät suurelta yleisöltä huomaamatta. WeeGee-talohan on näennäisesti sama kuin ennenkin.

Tilojen muunneltavuus modernin arkkitehtuurin johtotähtenä.

Porthania oli Suomen ensimmäisiä elementtirakennuksia. Sen runkojärjestelmä tehtiin niin, että työhuonejako ja käytävän sijainti kerroksissa ovat vapaasti sovitettavissa kulloiseenkin tarpeeseen. Käytännössä muunneltavuutta ei kuitenkaan rakennuksen 50 vuoden historiassa ole tarvittu. Muunneltavuuden idea tietenkin säilyy arkkitehtuurin arvona rakennuksessa edelleen, vaikka lähes kaikki väliseinät on peruskorjauksessa säilytetty vanhoilla paikoillaan. Onko nyt kuitenkin niin, että rakennussuojelun nimissä niitä ei tulevaisuudessa enää voi siirtää? Alkuperäisen arkkitehtuurin arvo sisätiloissa on paljon juuri väliseinien yksityiskohdissa, jotka vääjäämättä tuhoutuisivat, jos pohjaratkaisua muutettaisiin. Ehkä Aarne Ervi ei arvostanut niin paljon väliseinädetaljejaan, että olisi vaatinut niiden koskemattomuutta. Lyhytikäisiksikin ajateltujen yksityiskohtien toteutus tehtiin kuitenkin tinkimättömällä laadulla, joka nyt on saanut arvostuksensa.

Tapiolan keskusaltaan ja ulkouima-altaiden puoleiset uimahallin ikkunaseinät rakennettiin avattaviksi niin, että haluttaessa voitaisiin ulko- ja sisätilat liittää avoimesti toisiinsa. Mekanismia, joka laski ikkunaseinien alaosan kellariin ei käytetty paljoakaan, ja se lienee jo varhain jumiutunut käyttökelvottomaksi. Vaikka ikkunoiden avausmekanismia ei peruskorjauksessa lähdetty kunnostamaan, ei systeemiä toisaalta ole koskaan purettukaan. Alkuperäisen muunneltavuuden idean todisteet on säilytetty kellarissa.

Weilin & Göösin painotalo rakennettiin joustavaksi vastaamaan kirjapainotekniikan muuttuviin tarpeisiin. Silti kirjapainotoiminta loppui runsaan 20 vuoden jälkeen. Pilarittoman tilan avulla saavutettu rakennuksen joustavuus ei sittenkään vastannut graafisen teollisuuden toimintaympäristön muutospaineisiin. Isommat yritysjärjestelyt vaikuttivat siihen enemmän kuin yksittäisen rakennuksen käyttökelpoisuus.

EMMA toimii WeeGee-talon pääkerroksessa. Vaikka modernissa taiteessa on rikottu paljon rajoja, eivät taiteen esittämiseen tarkoitettujen tilojen ihanneominaisuudet ole muuttuneet. Tarvitaan suhteellisen suljettuja huonetiloja, joiden koko vaihtelee esiteltävien teosten koon mukaan. WeeGee-talossa näyttelyhuoneita on rakennettu tilaan, jonka alkuperäinen idea on ollut tilan seinättömyys. Ruusuvuoren ajatuksena on muunneltavuuden ohella ollut myös yhtenäinen tila, josta kaikki työntekijät ovat saaneet ikkunayhteyden luontoon. Tämä ominaisuus on uudessa käytössä tietenkin menetetty.

Hannele Grönlundin suunnittelema näyttelyarkkitehtuuri kiertää tilan muuttamisen ongelman tekemällä näyttelysalien välttämättömistä seinistä siirrettäviä. Kuhunkin ripustukseen voidaan tiloja muodostavat seinät asetella parhaiten tarkoitustaan vastaaviin asemiin. Vaikka yhtenäisen kirjapainohallin tila ei taidemuseo- ja näyttelykäytössä ehkä koskaan voi olla sillä tavalla tilallisesti avoin, kuin se on teollisuuskäytössä ollut, saadaan alkuperäisen arkkitehtuurin tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnettyä muunneltavuutena.

Kumpi on tärkeämpää, avoimen tilan kokeminen leijuvan betonipatjan alla vai taiteen kokeminen sille erityisesti viritetyissä tiloissa? Ehkä tähän arviointiin saa tukea Ruusuvuoren omista sanoista: “Arkkitehtuuri on minulle tilan ja valon ongelma, jonka ratkaisua tukee rationaalinen rakenne. Haen töissäni tarkoituksenmukaista kehystä ihmisten eri toiminnoille, yksinkertaisiin peruselementteihin pelkistettyä lähtökohtaa, jonka kehittyvä toiminta täyttää ja täydentää.“ Ehkä museotoiminnan välttämättömät, hieman tilapäistä kiinteämmätkin rakenteet voidaan ymmärtää tässä merkityksessä myönteisesti. Aika näyttää kuinka muuntelu toimii käytännössä. Ehkä taiteen vapaus ja modernin taiteen vaatimukset ovat sellaisia, että WeeGee-talon näyttelyseiniäkin jaksetaan siirrellä.

Rakennuksen muunneltavuuden manifestina voi ehkä pitää siellä jo 1990-luvulla toimintansa aloittaneen Helinä Rautavaaran museon (ark1/1999) siirtoa uuteen paikkaan rakennuksen sisällä. Jouni Kaipian suunnittelemat puurakenteiset näyttelyhuoneet siirrettiin sellaisinaan.

Alakatot

Moderneille rakennuksille ovat tyypillisiä alaslasketut katot rakenteiden ja teknisten asennusten verhouksena. Koska peruskorjausten yhteydessä tekniikka yleensä uusitaan, ovat alaslasketut katot vaarassa. Usein sisäkattojen materiaali, kipsilevy tai ohut pelti, vaikka olisikin avattavaksi suunniteltu, on liian heikkoa kestämään kaoottisten työmaavaiheiden läpi ehyenä. Porthaniassa kipsialakattojen laajamittainen säilyminen kertoo paitsi työmaan hyvästä hallinnasta myös luovasta ratkaisusta sijoittaa uusi IV-kanavointi ikkunapenkkeihin tavanomaisen alakattoasennuksen sijaan.

Tapiolan uimahallin korjauksessa vanhan allastilan laatoitetut, vesieristettävät pinnat jouduttiin kaikki uusimaan. Sitä tärkeämpää oli allastilan vanhan puualakaton säilyminen, jotta kaikkia pintoja ei uusittaisi.

WeeGee-talossa lattiapinta sai jäädä edustamaan vanhaa. Pääkerroksen alakatot poistettiin kokonaan huomattavasti lisääntyneiden installaatioiden vuoksi. Ratkaisu on ristiriitainen. Weegee-talon tärkeimmät arkkitehtoniset elementit ovat kahdeksan 27 x 27 metrin kokoista betonilevyä, jotka on ripustettu kolmen metrin paksuisista keskustorneista. Kiiltäväksi maalatut alakattolevyt heijastuksineen saivat tämän vaikuttamaan aineettomalta. Ruusuvuori kätki viileän asiallisesti betonirakenteen näkymättömiin, vain tärkeimpien palkkien alapinnat näkyivät alakattojen kanssa samassa tasossa. Sama teema esiintyy myös Helsingin kaupungintalon aulassa, tosin mattapintaisena. Nyt WeeGeen taidemuseosalien huonemaisten tilojen yllä ei leiju sama aineeton katto kuin kirjapainossa, vaan raskas betonikonstruktio. Se kuitenkin lentää. Tunnelma on kuin elokuvasta Independence Day, jossa käsittämättömän suuri avaruusalus lipuu hitaasti kaupungin katujen ylle. Alakaton puuttuminen ja kaiken betonirakenteen näyttäminen on rakennuksen uudistukseen liittyvä teema. Rakennuskin on muuttunut näyttelyesineeksi. Sen lihakset on otettu esiin. Mielestäni suunnittelija on kuitenkin syyllistynyt mittakaavavirheeseen, kun vanhat tarpeettomiksi jääneet savunpoistoluukut on muutettu kattoikkunoiksi, joiden koko rakennukseen suhteutettuna on mitätön. Tämä on alkuperäisen arkkitehtuurin kannalta ei-toivotun yksityiskohdan tarpeetonta korostamista.

Yksityiskohtien ja kalusteiden merkitys

Porthanian peruskorjauksessa näkyviä uudistuksia on työhuoneiden lukituksen ja ovipainikkeiden uusiminen. Vaikka periaatteena on ollut vanhojen yksityiskohtien säilyttäminen, on vuosien saatossa tapahtuneiden ovimuutosten aiheuttaman kirjavuuden poistaminen silti perusteltua. Kaikki painikkeet on uusittu alkuperäisen tyylin mukaisiksi, mutta ovien eri-ikäisyys jää silti tarkkaavaiselle rakennusarkeologille havaittavaksi lukkojen korkeusasemien ja saranoiden malliston vaihtelevuutena.

Kun rakennuksen käyttötarkoitus ei ole muuttunut, on myös luonnollista, että alkuperäisiä kalusteita on säilytetty ja kunnostettu mahdollisuuksien mukaan. Toisinaan rakennussuojelumääräykset koetaan rasitteena, jonka juridista rajaa halutaan koetella. Vanhat irtokalusteet ja valaisimet joutavat silloin ensimmäisenä poistumaan. Näin ei ole Porthaniassa käynyt. Ervin toimistossa piirretyt kalusteet ja valaisimet ovat jääneet edelleen sisustuksen olennaiseksi osaksi.

Tapiolan uimahallissa suunnittelija on pitänyt sisääntulotason ja uima-allastilan välisen kaiteen detaljointia niin tärkeänä, että muuttuneiden kaidemääräysten mukainen korotus on tehty betonista umpiosaa kasvattamalla, jotta teräksisen käsijohdeosan suhteita ja detaljointia ei ole tarvinnut muuttaa. Ratkaisu on varmaankin esteettisesti oikein, mutta antaa silti aihetta pohdiskeluun. Ikäänkuin Ervi olisi jo suunnitellut nykymääräysten mukaisen kaiteen. Onneksi työsauma on sen verran epäsiisti, että korotus on havaittavissa.

WeeGee-talossa päätilojen osalta ei toiminnan muutoksen vuoksi alkuperäisiä kalusteita tai valaisimia ole voinut säilyä. Siksi luonnollista onkin, että kiintokalustuksesta on tehty kokonaan uusi designkerrostuma museotiloihin. Henkilökunnan työtiloissa alkuperäisiäkin yksityiskohtia vielä on olemassa, mutta yleisötiloissa viittaukset vanhaan ovat abstraktimpia. Esimerkiksi vanhoja signaaliväritettyjä putkistoja vastaa harkitut värikentät kattopinnoissa.

Kiitoksia

Jokainen esitellyistä rakennushankkeista ansaitsee erityiskiitoksia. Porthania yksityiskohtiin saakka ulottuvasta hienovaraisesta suunnitteluotteesta, jolle antoi mahdollisuuden suurpiirteiset ratkaisut teknisten järjestelmien uusimisessa.

Tapiolan uimahalli saikin jo kunniamaininnan vuoden 2005 betonirakenteena. Huolellisesti kunnostettua vanhaa uimahallia säestää tapiolan arkkitehtuuri-ideologiaan hyvin istuva innovatiivinen lisärakennus.

WeeGee-talon uudistaminen kulttuurikäyttöön on tuonut modernin arkkitehtuurin merkkiteoksen suuren yleisön tietoisuuteen. Vanhassa käytössään ja alkuperäisessä asussaan se oli kai useimmille tuntematon.

Aimo Nissi